Master class: Andrea Martignoni

MestrovicPetersForest

Mestariluokka äänistä

Puhe, tehosteet ja muut äänet sekä musiikki ovat elementti, joka muodostaa minkä tahansa olemassa olevan paikan äänimaiseman.

Animaatiolyhytelokuvien ääniraidasta vastuussa olevien tehtävänä on kerätä ääniä, kaapata ne alkuperäisistä lähteistään, poistaa ne kontekstistaan ja laittaa ne takaisin peliin täysin uudessa kontekstissa: elokuvassa. Tällä tavalla animaatioelokuvan ääniraidan säveltäjä antaa äänille uuden sielun.

Toisin kuin näytelmäelokuvissa, joissa yleensä kuvassa olevien näyttelijöiden ääni on pääosassa, animaatiolyhytelokuvien äänimaisema on usein irrallaan puheesta. Tämä ei johdu ainoastaan siitä, että animaatio on altistettu viestimään ja kertomaan tarinoita liikkuvien kuvien kautta, mutta myös koska – yleensä – animaatio syntyy ilman ääniä. Joskus se sovittaa ennalta olemassa olevaa musiikkia, mutta yleisemmin se syntyy mykkänä ja vaatii siksi äänen rakentamista kuvan ympärile, erityisesti elokuvaa varten rakennettua äänimaisemaa.

Kaikki on sallittua monimutkaisessa elektroakustisessa sävellyksessä, joka koostuu soitinten äänistä sekä tosielämän äänistä, kaikenlaisesta elektronisesta prosessoinnista ja sämpläyksestä, puheen ja resonoivien kehojen äänistä, mutta aina yksinomaan elokuvan edun vuoksi.

Luento on osa Animation Powwow:ta, joka on helsinkiläinen tapahtumasarja, jonka tarkoituksena on tuoda Suomen ani- maatioala yhteen kerran kuussa. Illan aluksi kuullaan kiinnos- tava esitys tai paneelikeskustelu, ja tilaisuus jatkuu baarin puolella usein myöhään yöhön.

Näytösajat:
Jo-Jo Teatteri, pe klo 17.30, vapaa pääsy.

Elokuvat

Fino | BLU, Italia 2005 | 2:30

Big Bang Big Boom | BLU, Italia 2010 | 10:00

La Testa tra le Nuvole | Roberto Catani, Italia 2013 | 8:00

Recycling a film on film project | Paola Bristot, Italia-Eurooppa 2014 | 14:30

Postindustrial | Boris Pramatarov, Bulgaria 2015 | 3:30

Mr Sand | Soetkin Verstegen, Tanska-Belgia 2016 | 8:10

Peter’s Forest | Martina Mestrovic, Kroatia 2016 | 8:20

San Laszlo contro Santa Maria Egiziaca | Magda Guidi, Italia 2013 | 3:00

 

andrea martignoni

Andrea Martignoni
Esiintyjä, äänisuunnittelija, animaatiohistorioitsija

Andrea on luonut ääniraitoja mm. Blun, Pierre Hébert’n, Roberto Catanin, Martina Mestrovicin, Petra Zlonogan, Boris Pramatarovin, Soetkin Verstegenin animaatioihin. Hän opetti animaation historiaa Fine Arts Palermo and IULM University -yliopistossa Milanossa ja työskentelee tiiviisti useiden kansainvälisten festivaalien kanssa mestariluokkien, työpajojen ja luentojen puitteissa animaatioon ja ääniraitoihin liittyvissä aiheissa. Hän on tuttu monista kansainvälisistä juryista valintakomiteoista.

Hän on esiintynyt Basmatin, Pierre Hébert’n, Theodore Ushevin, Compagnia d’Arte Drummatican, Edoardo Raonin, Mazen Kerbaj’n ja Philip Greenliefin kanssa useilla kansainvälisillä elokuva- ja musiikkifestivaaleilla Euroopassa.

Järjestää työpajoja yhdessä Basmati B.C.:n and Ottomani Cultural Associationin kanssa ja on aktiivininen italialaisen animaation promoottori kansainvälisesti.

Hän voitti Golden Reiterin parhaasta ääniraidasta 23.  FilmFest Dresdenissä ja Asifa Awardin Italiassa in 2010. He on kuratoinut Paola Bristolin kanssa ANIMAZIONIn,  DVD-kokoelman italialaisesta nykyanimaatiosta.