Pink Twins & Extended Family

Overlook

Sibelius-museo la 26.8. klo 14.00

Elektronisen musiikin tahdittamia tietokoneanimaatioita loihtivan taiteilijaryhmä Pink Twinsin (Juha ja Vesa Vehviläinen) teoksia on esitetty näyttelyissä ja festivaaleilla ympäri maailman. Veljesduon elokuvat saavat uudet ääniraidat Sibelius-museon lauantaisessa näytöksessä, jossa teoksia säestävät Pink Twinsien itsensä lisäksi Laura Naukkarinen, Topias Tiheäsalo sekä Arttu Punkkisen johtama Not a Quartet -kokoonpano.

Laura Naukkarinen on useissa yhtyeissä esiintynyt laulaja-lauluntekijä, joka tunnetaan myös taiteilijanimellä Lau Nau. Topias Tiheäsalo on Sibelius-museossakin monesti nähty free jazziin ja improvisaatiomusiikkiin erikoistunut kitaristi, joka on säestänyt lukuisia mykkäelokuvanäytöksiä. Not a Quartet on pääasiassa Turun konservatorion opiskelijoista tätä tapahtumaa varten koottu kokoonpano, jossa soittavat Anna-Sofia Kallio (huilu), Helene Myllynen ( huilu), Antonia Somersalo (viulu), Tuisku Polvinen (alttoviulu), Oskari Pirttimaa (sello) ja Arttu Punkkinen (piano).

Kinokonsertissa nähdään viisi Pink Twinsin teosta viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Uusin teos Overlook kuvaa Stanley Kubrickin Hohto-elokuvan legendaarista hotellia, jonka kohdalle on osunut repeämä aika-avaruusjatkumossa. Teoksissa toistuvia teemoja ovat tilan ja avaruuden vääristyminen sekä kaaos. Elokuvien visuaalisuus muodostaakin hienon kontrastin Sibelius-museon puhdaslinjaisen arkkitehtuurin kanssa.

Ohjelmisto:

Module – Laura Naukkarinen (2008, 6:44)
Defenestartor – Not a Quartet (2008, 8:44)
Amalgamator – Topias Tiheäsalo (2012, 9:18)
Parametronomicon – Pink Twins & Laura Naukkarinen (2015, 18:17)
Overlook – Not a Quartet (2017, 5:27)