Suomalainen lyhytanimaatio vahvasti esillä Unkarin suurimmalla animaatiofestivaalilla

Sore_still_sc74_5MB

TAFF on koonnut Budapestissa järjestettävän animaatiofestivaali Aniloguen ohjelmistoon mittavan suomalaisen animaation katselmuksen. Finnish Focus esittelee keskiviikkona alkavalla festivaalilla viiden näytöksen verran suomalaisen lyhytanimaation parhaimmistoa viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta. Esityssarja vie paikalle myös suomalaisia tekijöitä.

Nukkeanimaation mestari Katariina Lillqvist tarjoilee Unkarissa festivaalivieraille master classin sekä retrospektiivin omista elokuvistaan. Nuoren polven kirkkaimpiin animaatiotähtiin lukeutuvan Elli Vuorisen töitä on esillä useassa ohjelmiston näytöksessä. Vuorisen ohjauksista neljä nähdään festivaalin eri näytöksissä, minkä lisäksi hän esittelee Turun Taideakatemiassa viimeisten kymmenen vuoden aikana valmistuneiden elokuvien näytöksen.

Kokeellista animaatiota ja elektronista musiikkia töissään yhdistävä Vesa ja Juha Vehviläisen muodostama Pink Twins isännöi Aniloguessa master classin, jonka teemana on keinoälyn kanssa työskentely. Lisäksi duolta nähdään festivaalin päätösklubilla audiovisuaalinen live-esiintyminen. Unkariin matkustaa myös TAFFin festivaalijohtaja Kimmo Sillanmikko, joka esittelee festivaalilla nähtävät suomalaisen lyhytanimaation koosteet ja toimii myös festivaalin kilpasarjan tuomaristossa.

Finnish Focus järjestetään SESin, AVEKin ja Suomen Budapestin kulttuuri-instituutti FinnAgoran tuella. Aniloguessa nähtävä Finnish Focus on jatkoa TAFFin työlle suomalaisen animaatiotaiteen kansainvälisen näkyvyyden edistämiseksi. Aiemmin tänä syksynä suomalaista animaatiota on esitelty laajasti myös Puolassa ja Sloveniassa järjestettävällä StopTrik-festivaalilla sekä Romanian Anim’estissä. Suomen suurin animaatioalan tapahtuma Turku Animated Film Festival järjestetään seuraavan kerran 29.8.-2.9.2018

Anilogue 29.11.-3.12.2017 

Kuva: Sore Eyes for Infinity, o: Elli Vuorinen