30.05.2025
Animaatiohuuma valtaa Turun jälleen elokuussa, kun Turku Animated Film Festival viettää 10. juhlavuottaan. Tämän vuoden säväyttävä festivaalitraileri ja visuaalinen ilme perustuu kuvataiteilija Vappu Rossin teokseen Elämän puu. Haastattelimme Rossia TAFF 2025 -trailerista ja visuaalisesta ilmeestä. Katso traileri alta:
”Muutoksen voima peittoaa eksistentialistisen pelon, kun puiden oksien, lehtiruotien tai ihmisen verisuonten kasvun samankaltaisuus näyttäytyy kaikessa kauneudessaan”
Vappu Rossi (s. 1976) on palkittu helsinkiläinen kuvataiteilija, joka tunnetaan piirustuksen rajojen venyttämisestä ja monialaisesta yhteistyöstä eri taiteen- ja tieteenalojen kanssa. Rossin piirustuksen, animaation, installaatioiden ja mediataiteen välimaastossa liikkuvat työt käsittelevät muun muassa ihmisyyden tunteita, liikettä, ajan kulkua ja muutosta. Rossi on tehnyt laaja-alaista yhteistyötä tanssijoiden, muusikoiden, tieteentekijöiden ja kulttuurilaitosten kanssa sekä Suomessa että kansainvälisesti. Hän toimii myös Helsingin yliopiston piirustussalin ensimmäisenä naispuolisena piirustusmestarina yli 300-vuotisen salin historiassa.
”Hitaan muutoksen tekeminen näkyväksi taiteessa kiehtoo minua. Työskentelen hyvin erilaisten välineiden ja metodien, kuten valokaappien, maalausten tai jättimäisten seinäpiirrosten parissa. Huomaan taiteeni taustalla kuitenkin aina olevan samanlaisia teemoja läsnäolosta, ruumiillisuudesta, katoavaisuudesta ja hetkellisyydestä. Muutoksen voima peittoaa eksistentialistisen pelon, kun puiden oksien, lehtiruotien tai ihmisen verisuonten kasvun samankaltaisuus näyttäytyy kaikessa kauneudessaan”, Rossi toteaa. Katso koko haastattelu alta:
“Hiili on ensimmäisiä asioita joita ihmiset ovat käyttäneet piirtämiseen. Koska sitä voi pyyhkiä ja uudelleenpiirtää niin kauan kuin paperi kestää, se on mielenkiintoinen metamorfoosien synnyttämisen tekniikka”
Rossi on myös Below Zero taidepalkintoehdokas 2025. Below Zero on vuosittain jaettava brittiläinen nykytaidepalkinto kansainvälisesti nousevalle suomalaiselle taiteilijalle, jonka jakavat Beaconsfield-galleria, Suomen Britannian- ja Irlannin-Instituutti yhdessä Serlachiuksen kanssa. Tämän vuoden TAFFissa nähdään myös kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla kiertänyt Rossin mediateos Generatio spontanea. Nähdään TAFFissa!
Turku Animated Film Festival 20.-24.8. | taff.fi