14.07.2023
Tässä ovat TAFFin kilpailuun valitut elokuvat!
Tänä vuonna Grand Prix:sta kisaa 23:sta maasta 42 elokuvaa, jotka valittiin 2222:n festivaalille ilmoitetun elokuvan joukosta.
Kilpasarjassa näkyvistä teemoista esiin nousevat erityisesti iholle menevät kuvaukset perhesuhteista, rakkaudesta ja seksuaalisuudesta, mutta yhtälailla elokuvien katse suuntautuu myös yksilöä suurempiin kysymyksiin.
Tämän vuoden ohjaajista suuri osa on mukana TAFFin kilpasarjassa ensimmäistä kertaa. Valitut elokuvat tuovatkin uusia näkökulmia ja tuoreita kerronnan tyylejä myös festivaalin kokeneelle yleisölle. Kilpasarjat koostuvat jälleen niin ansioituneiden ammattilaisten kuin nousevien tähtien kiinnostavimmista töistä.
“Animaationtekijät ovat syvästi vakavoituneet. Elokuvien joukosta löytyy edelleen hauskoja ja mielikuvituksekkaita tarinoita, mutta ilmastoahdistus, sota ja pandemiavuodet välittyvät lähetetyistä elokuvista”, kuvaa festivaalin taiteellinen johtaja Joni Männistö.
Raskaan maailmantilanteen edessä juuri animaation vahvuus on kuitenkin sen kyvyssä esittää mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, jotka kumpuavat elokuvantekijöiden sisäisestä maailmasta.
“Animaatio on omiaan absurdiin ilmaisuun sekä elävöittämään ja liioittelemaan elämää. Lennokkaaseen kuvakerrontaan tempautuu mukaan ja kauniisti animoitu elokuva runsaine väreineen hellittelee verkkokalvoja. Animaatio on erityisen hyvä keino visualisoida unia, mielikuvitusta ja pään sisäistä ajatusmaailmaa. Useat animaatioelokuvat ovatkin hyvin runollisia ja käyttävät kerronnassaan runsaasti metaforaa ja symboliikkaa.
“Animaatiomaailmassa kaikki on mahdollista”, Männistö jatkaa.
Grand Prix:n ja parhaan kotimaisen elokuvan lisäksi festivaalilla palkitaan yleisön suosikki sekä paras opiskelijaelokuva. TAFF Junior -palkinnon voittaa elokuva, joka hurmaa koululaisista koostuvan Junior-tuomaristomme.
Vuoden 2023 kilpailuelokuvat
Kansainvälinen kilpailu
27 | Flóra Anna Buda | 2023 | Ranska
Above the clouds | Vivien Hárshegyi | 2022 | Unkari
Anticipation of inevitable | Anna Kanaicheva | 2022 | Venäjä
Carlos Montaña | Ita Romero | 2022 | Argentiina
Doubt | Adela Križovenská | 2023 | Tšekki
Drijf | Levi Stoops | 2023 | Belgia
Fox Tossing | Zénó Mira | 2023 | Unkari
Frozen Frog | Yiyang Sun | 2023 | Kiina
Furrie | Lucie Grannec | 2022 | Ranska
Garrano | Vasco Sá, David Doutel | 2022 | Portugali
Ice Merchants | João Gonzalez | 2022 | Portugali
Ikimono-san: Turtle | Atsushi Wada | 2023 | Japani
In his Mercy | Christoph Büttner | 2022 | Saksa
Intersextion | Richard Roger Reeves | 2022 | Kanada
Juice | Mona Keil | 2022 | Saksa
La próxima te acompaño (next time i’ll join you) | Camila Dron | 2023 | Argentiina
La saison pourpre | Clémence Bouchereau | 2023 | Ranska
Mask | Matías Bárquez | 2023 | Chile
Maurice’s Bar | Tom Prezman and Tzor Edery | 2023 | Ranska
Oliver the Giant | Júlia Lantos | 2023 | Unkari
Rehousing Technosphere | Wang & Söderström | 2022 | Tanska
Skinned | Joachim Hérissé | 2022 | Ranska
Slow Light | Katarzyna Kijek, Przemysław Adamski | 2022 | Puola
Sewing Love | Xu Yuan | 2023 | Japani
Sunny Side Up | Misha Felix | 2022 | Yhdysvallat
Suruaika | Vlad Ilicevici, Radu C Pop | 2022 | Romania
Supper | Dániel Bárány | 2022 | Unkari
SWIM! | Isabel Santos | 2022 | Yhdysvallat
Sweet Dreams | Maria Zilli, Sara Priorelli | 2022 | Italia
The Eastern Rain | Milly Yencken | 2023 | Viro
The Garbage Man | Laura Gonçalves | 2022 | Portugali
The Miracle | Nienke Deutz | 2022 | Belgia
The Nighthawk Is Not a Hawk | Wang Junjie | 2023 | Kiina
The Tobos | Tobias Rud | 2023 | Tanska
Tinaboatsadawu | Anne Mirjam Kraav | 2022 | Viro
Troada | Vitor Hugo Rocha | 2022 | Portugali
Unnamed Road | Songkai Zhou | 2022 | Iso-Britannia
Wild Housemates | Armelle Mercat-Junot | 2023 | Ranska
Wild Tale | Aline Quertain | 2023 | Belgia
Wormwood-25 | Nadia Goldman | 2023 | Venäjä
Y | Matea Kovač | 2023 | Kroatia
ZUMAN | Honor Price | 2022 | Iso-Britannia
Kotimainen kilpailu
Blush – An Extraordinary Voyage | Iiti Yli-Harja | 2022 | Suomi
Gravitaationi | Heta Okkonen | 2023 | Suomi
Hound | Lauri Ketonen | 2023 | Suomi
Hiukset kuin vesiputous | Tomi Malkki | 2023 | Suomi
Kultainen päänsärkijä | Niina Suominen | 2022 | Suomi
Noli Timere | Antti Tanttu | 2022 | Suomi
Nun or Never! | Heta Jäälinoja | 2023 | Suomi
Other People | Anni Sairio, Joonatan Turkki | 2023 | Suomi
Sininen linna | Tapani Tolonen | 2023 | Suomi
Sweet Like Lemons | Jenny Jokela | 2023 | Iso-Britannia
TAFF Junior -kilpailu
Ana Morphose | Joao Rodrigues | 2023 | Portugali
Battery Mommy | Seungbae Jeon | 2023 | Etelä-Korea
Beanboy | Emily Hanning | 2022 | Tanska
Birds, by the Way | Alla Vartanyan | 2022 | Venäjä
Dede is Dead | Philippe Kastner | 2023 | Tšekki
Fiadh à Fireach (The Hind) | Helen Louise Woolston, John Francis Quirk | 2023 | Iso-Britannia
Foxwood | David Mathews | 2023 | Itävalta
From the Top | Rich Farris | 2023 | Iso-Britannia
Go Away, Alfred! | Célia Tisserant, Arnaud Demuynck | 2023 | Ranska
In the Dance | Katya Mikheeva | 2022 | Ranska
Jackdaw | Anastasiya Lisovets | 2022 | Venäjä
Kids in Winter | Maing Caochong | 2022 | Kiina
Naissance des Oasis | Marion Jamault | 2022 | Ranska
Shackle | Ainslie Henderson | 2022 | Iso-Britannia
Somni | Sonja Rohleder | 2021 | Saksa
The Hedgehog | Daniela Hýbnerová | 2023 | Tšekki
The Line | Júlia Ventura Bruguera | 2022 | Italia
The Witch’s Lullaby | Dasha Vyatkina | 2022 | Alankomaat
T-Rex | Julia Ocker | 2022 | Saksa
To Be Sisters | Anne-Sophie Gousset, Clément Céard | 2022 | Ranska
Trashball | Ida Lepparu, Andrei Bljahhin, Sameliina Paurson | 2022 | Viro
Under a Shooting Contrail | Rika Nakayama | 2022 | Yhdysvallat
Wait | Jenny Wright | 2023 | Iso-Britannia
Whatman | Nika Zinoveva | 2023 | Tšekki